lauantai 2. heinäkuuta 2016

Merveilleux (Euro 2016)

Järkytimme taannoin naapureita kertomalla, että iltapalalla saa marenkiherkkua. Ei ihan tavanomaista, mutta meidän perheessä tällaista vain sattuu silloin tällöin.

Paloise-kastikkeesta jäi siis paljon valkuaisia, ja alunperinkin olin katsonut, että tätä pitää kokeilla sopivan ajan tullen. Merveilleux, loistava, upea. Eikö olekin mainio nimi leivokselle? Olen siinä käsityksessä, että marenkinen merveilleux on todellakin enemmän konditorialeivos kuin kakku. Ohjeessa kuitenkin kehotettiin tekemään kaksi marenkilevyä josta kootaan kakku, mutta päädyin tekemään useampia pikkumarenkeja ja kokosin niistä pikkuleivoksia. Näin jälkeenpäin täytyy kyllä sanoa, että yhden kakun tekeminen on helpompaa. Ja jälleen kerran, tykkään tehdä tällaisia marenkijuttuja, sillä näiden kanssa ei ole niin väliä, jos marenki hajoaa tai kaikki ovat vähän erinäköisiä toistensa kanssa: nämä verhotaan kermavaahtoon. Armollista kokille!

Suklaakastikkeesta tuli laihaa, kun en noudattanut ohjetta suklaan määrän kanssa. Pihi minä! Ohjeessa oikeat määrät.

Mitä voin sanoa? Tämä oli ihanaa!

Nammm...

Merveilleux
6 kananmunan valkuaista
1/4 tl valkoviinietikkaa
2 dl tomusokeria
5 dl kuohu- tai vispikermaa
1 dl sokeria
(1 rkl rommia)
200 g suklaata

Paksu, lämmin suklaakastike
170 g tummaa suklaata
2 1/2 dl ruoka- tai kuohukermaa

Piirrä leivinpaperille kolme 18 cm ympyrää, tai monta 6-7 cm ympyrää. Saatat tarvita kaksi leivinpaperia ja uunipeltiä, jolloin kiertoilmauuni on suositeltava.
Laita uuni lämpiämään 135 C asteeseen (kiertoilma 110 C).
Vatkaa valkuaiset ja valkoviinietikka vaahdoksi ja lisää sitten sokeri kolmessa osassa. Vatkaa hyvin sekaisin. Lapa marenki pursotinpussiin, jossa on pyöreä 12 mm tylla, tai sitä luokkaa. Pursota ympyrät täyteen marenkia aloittaen ulkoreunalta edeten keskustaan. Ajatuksena on tehdä marenkipohjia.

Paista uunissa ensin puoli tuntia. Vähennä sitten uunin lämpötila 110 C asteeseen (kiertoilma 90 C asteeseen) ja jatka paistamista kaksi tuntia pitäen uuninluukkua aivan hitusen raollaan esim puulastan avulla. Marengit ovat valmiita kun ne ovat väriltään vaalean beigejä ja pinta on rapsakka mutta sisältö on pehmeän sitkeä.

Anna marenkien jäähtyä pellillä.

Koristelua varten vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää loppuvaiheessa sokeri (sekä rommi).
Raasta suklaa hienoksi.

Laita lautaselle ensin pieni määrä kermavaahtoa, jotta marenki pysyy paikoillaan ja aseta päälle ensimmäinen marenki. Ripottele päälle raastettua suklaata ja kermavaahtoa. Aseta päälle toinen marenkikiekko. Toista suklaan ja kermavaahdon kanssa. Jos teet pieniä marenkeja, kaksi kerrosta riittää. Jos taas isomman, laita viimeinen marenkikiekko päälle sekä suklaata ja kermavaahtoa. Sivele sivut kermavaahdolla ja koristele kauttaaltaan suklaalla. Tarjoa suklaakastikkeen kera.

Paksu, lämmin suklaakastike
Suklaakastiketta varten rouhi suklaa pieniksi paloiksi. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja kaada suklaan päälle. Anna sulaa pari minuuttia ja vatkaa sitten kastike sileäksi. Tarjoa heti tai pidä lämpimänä tarjoiluhetkeen saakka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti