torstai 3. huhtikuuta 2014

Kakkupostaus

Voi että mä olen vältellyt tätä! Kierrellyt ja kaarrellut... Meinaan, että mä en ole kummoinen kakuntekijä. Vuosien varrella olen onnistunut pääsemään pälkähästä aika näppärästi. Ensin onnistuin ulkoistamaan lasten synttäreiden kakunteon kummeille ja oi! mitä kakkuja lahjaksi tulikaan! Sitten keksin, että trifle on eräänlainen täytekakku, mutta vain kauniisti lasikulhossa ja siinä on vain päällinen, joka tarvitsee koristeita. Kaikki muu hoituu itsestään: ainekset voi vaikka heittää kulhoon ja silti on makua ja tarpeeksi kosteutta, sokeria ja kermaa - tarviiko muuta?
No ei. Paitsi että ruokaharrastajana mulla on jonkinmoinen tarve haastaa itseäni jotta pääsen eteenpäin.

Mun kakut ovat olleet vähän kuivia. Lisäksi mulla ja puolisolla on hitusen eriävä makumielipide siitä kuinka kostea kakun täytyy olla. Mulle menee peruskostea, puolisolle pitää olla reilusti kostea täytekakku. Olen ollut tietoinen, että leivonnassa kannattaa noudattaa annettuja määriä ja lämpötiloja, joten niiden suhteen ei ole ongelmaa tullut, vaan olen kiltisti tehnyt ohjeen mukaan, joten sokerikakku on aina ollut hyvä sokerikakku. Ehkä suurin ongelma on ollut, että teen kakkuja sinnepäin- ja eiks-se-käy-jos-vaan-lätkii-täytteen-näin -periaatteella.

Hienohelma prinsessakakku

Eikun niskasta kiinni. Hyvä suunnittelu on kaiken perusta ja niinpä useampaan otteeseen tuli luettua Kinuskikissan sivuilta perusteita niin erilaisista kakkupohjista, täytteistä ja kuorrutteista. Yllätyksekseni kävi ilmi, että kostutusmäärä on ollut hyvä, ehkä jopa liiallinen! Ongelman ydin olikin, että teen kakut liian hätäisesti. Täytekakku täytyy tehdä ja täyttää edellisenä päivänä, jotta se kostuu hyvin. Ainesten tulee siis tutustua toisiinsa. Ilmankos on ollut vähän kuivakkaa...

Toinen huomio oli, että käytän liian vähän aineksia täytteeseen. Olin aina ajatellut että palttiarallaa neljä desiä kermaa vaahdotettuna riittää sekä täytteeseen että koristeluun. Ei oikein riitä; pelkästään täytteeseen saa upotettua sen määrän. Tai muutenkin, täyteaineksia on hyvä olla paljon, tulee maukasta ja komian näköistä.

Kunkkupossu, just niin överi

Mähän en pahemmin testaile, joten hiukan jännitti, kun synttäreille suunnittelin Angry Birds Kunkkupossu-kakun. Tilasin Confetti-nettikaupasta vihreää pastaväriä ja valkoista sokerimassaa. Ohjeena oli Kinuskikissan Angry Birds-kakun ohje, täältä. Värjäsin, kuulkaas, sokerimassankin ihan ite! Kakku oli mehevä, hyvä ja riittoisa. Onnistumisen elämyksiä! Puoli vuotta myöhemmin, seuraavien synttäreiden aikaan, kokeilin Prinsessakakkua, tämäkin Kinuskikissalta. Hyvin onnistui sekin ja oli ihanaa. Seuraava haaste onkin tehdä koristelut kermasta; sokerimassan käyttö antaa anteeksi koristelussa - haastetta peliin siis!

Tummempi prinsessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti