perjantai 25. tammikuuta 2013

Kuubalainen mustapapupata

Alussa oli Bourdain, Brasilia ja feijoada. Jakson innoittamana hankin mustapapuja. Ei tullut feijoadaa - jääköön toiseen kertaan, mutta tuli kuubalaista mustapapupataa. Loisto ruoka, muhevaa, maanläheistä ja yksinkertaista. Aikaahan tässä kuluu, mutta kokin ei tarvitse olla koko ajan hellan ääressä kun papupata kiehuskelee.

Papupata pankolla kiehuu ja kuohuu...

Kuubalainen mustapapupata
8:lle 
400 g kuivattuja mustapapuja
vettä

2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
1 tl oreganoa
2 tl suolaa
mustapippuria
1/2 dl viinietikkaa
loraus oliiviöljyä

Edellisenä iltana:
Laita mustapavut tilavaan kattilaan ja kaada päälle kylmää vettä että pavut peittyvät reilusti. Liota yön yli.

Keittopäivänä: 
Huuhtele pavut ja peitä uudestaan vedellä. Kiehauta kunnolla ja vähennä sitten lämpö, jotta pavut porisevat mukavasti.
Hienonna sipulit ja paprikat ja lisää ne papupataan. Heitä sekaan oregano, suola ja pippuri.
Keittele 4-5 tuntia, jotta pavut pehmenevät ja padasta tulee kermainen eikä se ole enää vetinen. Osa pavuista hajoaa ja muodostaa samettisen liemipohjan padalle. Loppuvaiheessa voit litistellä papuja kauhalla tai surauttaa sauvasekottimella muutaman kerran.

Lisää viinietikka ja oliiviöljy ja anna kiehua vielä vartin verran.

Tarjoa keitetyn riisin, ranskankerman, paprikasilpun ja tabaskon kanssa. Voit myös paistaa kaveriksi pekonia tai vaikkapa ruokabanaania, jos sellaisia sattuu löytymään.

2 kommenttia:

  1. Hei, sinulle on blogissani pieni haaste!

    VastaaPoista
  2. No kappas, onpas jännittävää! Käynpä katsomassa...

    *käy katsomassa*

    Kiitos, palailen asiaan piakkoin...

    VastaaPoista