lauantai 4. helmikuuta 2012

Helpot runebergit

"Kov' on taistelu", jatkoi luutnantti,
"pian ryssä jo sillan saa,
etujoukkomme Kauppilass' horjuupi,
ylivoima sit' ahdistaa,
kaikk' on nurinpäin, väki hämmennyt;
min käskyn saan minä nyt?"

"Sen, että nyt käykää istumaan,
ja lautanen käskekää
ja siten syökää huoleti vaan,
ja syötyä ryypätkää,
ja juotua syökää uudelleen,
se on käskyni ummelleen." 

Mukavia ovat ne päivät, jolloin saa muistella merkkihenkilöitä heidän mukaansa nimetyin herkuin. Suomalainen runoilija Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) on rikastuttanut suomalaista kulttuuria mm. isänmaallisilla kirjoilla ja lukuisilla runoilla. Yksi tunnetuimmista on Vänrikki Stoolin tarinat, josta löytyy Maamme-laulun ja Porilaisten marssin myötä myös hahmot kuten Sven Dufva, Hurtti-ukko, muonittaja Lotta Svärd ja kenraali Sandels, joka arvosti hyvää ruokaa.

Sandelsista kerrotaan, että hän aterioi paikallisen pastorin kanssa Partalassa ennen taistelua venäläisten kanssa. Ruokaillessa sotiminen oli jo alkanut ja Sandelsia pyydettiin tämän tästä tantereelle johtamaan sotatoimia. Onkin arvailtu, millainen kuuluisa ateriointi pastorin kanssa on ollut kokonaisuudessaan. Ainakin lounaalla on syöty järvitaimenta ja kastiketta madeiran kanssa, hanhihyytelöä, vasikanleikettä ja punaviiniä. Kertomus lähtee keskeltä, joten alussa on luultavasti syöty alkupalat (oletettavasti suolakalaa) ja hörpätty alkuryyppy. Samoin arvailla täytyy mitä olisi ollut jälkiruoaksi, sillä Sandels jo (vihdoin) kiiruhtaa taistelun tuoksinaan. Totuus Sandelsista ei ole ihan tällainen, vaan Sandels oli eversti ja johti sotatoimia aamusta lähtien ja saavutti voiton joukkoineen.

Nyt ei kuitenkaan Sandelsista tai menusta sen enempää, vaan huomio kääntyy kirjailijaan itseensä. Runebergin torttujen ohjeita löytyy jos jonkinmoista. Tämä ohje on helppo ja nopea ja tulos muistuttaa enemmän muffinssia kuin leivosmaista torttua.


Helpot runebergit
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 1/2 dl grahamjauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

vadelmahilloa

Päälle: 
vadelmahilloa
tomusokeria ja vettä tahnaksi sekoitettuna

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen.
Pehmitä voi lämmittämällä se esimerkiksi mikroaaltouunissa.
Sekoita kaikki aineet annetussa järjestyksessä.
Lusikoi taikinaa muffinssivuokiin. Paina taikinaan syvennys kostutetulla lusikalla ja lisää siihen vadelmahilloa.
Paista uunissa n. 10 minuuttia.

Lisää torttuihin vielä vadelmahilloa ja koristele tomusokeritahnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti